Irina Green ja Mika Laakio eivät tunne toisiaan, mutta he ovat hyväksyneet haasteen mennä henkiinjäämis matkalle Lapille. Kaksi muukalaista saapuu yksinäiseen mökkiin ohjaamaan eräalan-oppaalla ja testaa kuulustelu taitoja saadakseen ajatuksen siitä odottaa heitä.

Kalastus TV tarjoaa mahdollisuuden pysyä kotona ja seurata ohjelmia kalastuksesta, seikkailuista ja matkustamisesta. Kotona oleminen turvaa sinun, läheisesi ja muiden henkilöiden turvallisuuden

Kimmo ja Lasse jatkavat matkaansa Ruotsin Lappiin, Kalixjoen Jockfallin putoukselle. Heidän seuraansa liittyy Jonas, joka tuntee nämä seudut kuin omat taskunsa. Jonaksen mukaan putoukselle on noussut jopa 500 lohta, joten kalamiesten kaksintaistelu jatkuu.

Olisi mahtavaa lähteä kalaan samantien, suoraan kaupungista. Mutta nyt ollaankin Tatarstanin pääkaupungissa Kazanissa, eikä Ville malta millään olla tutustumatta kaupunkiin edes pikaisesti.

Nähtyään vähän erikoisemman pyydyksen Mikan on pakko päästä kokeilemaan sellaista. Hän ei tosin osannut aavistaakaan, millaisen saaliin moisella pyydyksellä voi saada...

KUUKAUSIMAKSU 5,90 

ENSIMMÄINEN MAKSU ON 30 PÄIVÄN PÄÄSTÄ.

EI SITOUMUKSIA, PERUUTA MILLOIN VAIN.

Koska kalastus ja urheilu yhdistetään usein toisiinsa, päättävät Ville, Ismo ja Janne ottaa toisistaan mittaa kilpailuhengessä. Mitähän siitä oikein tulee, kun kukaan heistä ei varsinaisesti ole tunnettu terveellisistä elintavoistaan tai maineestaan himourheilijana... 

Irina Green päättää noudattaa uusien kullankaivajaystäviensä neuvoja ja osallistuu Juhannuksen kultakisoihin Tankavaarassa. Mutta sitä ennen Irina pääsee käymään eräässä Lapin kauneimmista paikoista yhdessä geologi ja koruseppä Kasper von Wuthenaun kanssa.

KOKEILE 30 PÄIVÄÄ ILMAISEKSI

Ville saa luvan kalastaa erittäin kauniin joen varrella sijaitsevalla yksityisalueella, jossa kutevat monet eri kalalajit. Tällä oppitunnilla kuullaan taimenen ja muiden kalojen pyynnistä sekä syötin valinnasta, heittokalastuspaikoista ja onkivavalla kalastamisesta.

Suomessa kalastuksella on tunnetusti pitkät perinteet. Pesunkestävät ja kokeilunhaluiset kalamiehet Ville, Ismo ja Janne tapaavat ammattikalastaja Risto Järvisalon, joka on vuosien ajan kalastanut perinteisin menetelmin. Tällä kertaa kalakaverit lähtevät kokeilemaan vanhan ajan kalastustapoja ja käyttävät vain itse luonnonmateriaaleista tehtyjä pyydyksiä apunaan.

Norjassa porukkaamme odottaa sankka sumu. Harjoittelemme navigoimaan vuonoissa ja valitsemme oikeanlaiset kalastusvehkeet sen mukaan, mitä kaloja näissä olosuhteissa voi pyytää. Koemme ensimmäisen onnistumisen!

KOKEILE 30 PÄIVÄÄ ILMAISEKSI

Mukavuuden- ja samalla kuitenkin kokeilunhaluisena miehenä Janne ehdottaa kalakavereilleen, miten syysajan kalastuksesta saisi paitsi komeat kalansaaliit myös mukavaa ajanvietettä.

KUUKAUSIMAKSU 5,90 

ENSIMMÄINEN MAKSU ON 30 PÄIVÄN PÄÄSTÄ.

EI SITOUMUKSIA, PERUUTA MILLOIN VAIN.

Helsinki ja Tallinna ovat vain 90 kilometrin päässä toisistaan, mutta onko näin lyhyt matka turvallista seilata paljulautalla? Ville Haapasalo, Janne Käpylehto ja Antti Linnanvirta seikkailevat itse kyhätyllä paljulautalla Suomenlahden yli.

KOKEILE 30 PÄIVÄÄ ILMAISEKSI

Tilaa Kalastus TV

Kokeile ensimmäinen kuukausi veloituksetta! Katso Kalastus TV:tä puhelimella, tabletilla, läppärillä ja telkkarilla.

Sahköpostiosoite. Järjestelmä lähettää kaikki sähköpostiviestit tähän osoitteeseen. Osoitetta ei julkaista ja sitä käytetään vain jos tarvitset uuden salasanan tai pyydät lähettämään tiedotteita tai ilmoituksia sähköpostitse.
Käyttäjätunnuksessa sallittuja erikoismerkkejä ovat esim. piste (.), yhdysmerkki (-), lainausmerkki ('), alaviiva (_) ja @-merkki.

Yhteistyökumppanimme: